Pimeään katuvalojen hehkuvat silmät nään.
Tämän sinisen kaupungin hämärään, ne sytyttää sen elämään.
Kuin muistojen vuosien vuosikymmenten näen satavan lumen.
Valtuisen vaieten sitä katselen.
Mietin miksi tällainen.
Olen vaikka ollut ennen.
Mietin miksi muutun alla vuosien.
Näen vieläkin aivan käden jääkeeni painan.
Elämääni niin kuin lumeen valkoisen.
Näen vieläkin aivan käden jääkeeni painan.
Vaikkei aina tiedä, kenellä se mun on.
Morjakain olen elämän eikä mun maailmain.
Se ei saadu koskaan, se menee vain.
Se menee ja pysähtyy eilain.
Muisto vaan, olen jonakin päivänä.
Muisto vaan, käden jälkeeni silloin.
Muistuttaa, kalliossa ohi kulkijaa.
Mietin miksi tällainen.
Olen vaikka ollut ennen.
Mietin miksi muutun alla vuosien.
Näen vieläkin aivan käden jääkeeni painan.
Elämääni niin kuin lumeen valkoisen.
Näen vieläkin aivan käden jääkeeni painan.
Vaikkei aina tiedä, kenelle sen treeni.
Näen vieläkin aivan käden jääkeeni painan.
Elämääni niin kuin humien valkoisen.
Mä en vieläkin vaivannut, käden jälkeeni painan.
Kaiken aina tiedän, en ennen sen vie.
Kaiken aina tiedän, en ennen sen vie.