Nuo tuhannet laulut hän tuntee niin, jotka kapakoista löytyy aina jiltaisiin.Mutta yhtä hän oppi, mutta ei milloinkaan se laula nytten yllämä saa.Nyt satamabaarissa istuu hän, vaikka elämältä tahtoi varmaan enemmän.Kahva on poissa vanhan kolpakoon, jota kauan hän suudellut jo on.On silmissään meikki, joka kertoo sen, että vartalot on nähnyt piehen tuhannet.Ei enää mahdu hän kauniiseen maljakkoon, ei enää mahdu hän aurinkoon.Ja kun muistonsa varjoissa öisin hän kulkee, se on niin kuin kaunista grafikkaa.Se silmiä poottaa, jos katselee kauan, ei se särkyä voi milloinkaan.Hän pistää pientä kuvaa aina mukana. Siinä nuori nainen häntä tuijottaa.Se kertoo, mitä joskus hän ollut on, kaunis ja niin vihaton.Ja tuohon kuvaan hän salaa joskus vilkaiseen, hän sinä luulee kai vieläkin peilikseen.Mut vaikka ruusun loisto kerran sammuikin, piikki tallella on vieläkin.Ja kun muistonsa varjoissa öisin hän kulkee, se on niin kuin kaunista grafikkaa.Se silmiä poottaa, jos katselee kauan, ei se särkyä voi milloinkaan.Ja kun muistonsa varjoissa öisin hän kulkee, se on niin kuin kaunista grafikkaa.Se silmiä poottaa, jos katselee kauan, ei se särkyä voi milloinkaan.Juuri sasama baarissa istuuhän, vaikka elämältä tahtoi varmaan enemmän.Kahva on poissa vanhan topakon, jota kauan hän suurellut on.On silmissä veikki, joka kertoo sen, että vartalot on nähnyt miehen tuhannen.Ei mahdu hän kauniin sen valiakkoon.