Mä lähtin liikkeelle siitä paikasta,
josta en halu puhua.
On ainoa valkonaama tässä bussissa,
mut mua ei pelota.
En oo ennakkoluuloinen,
joskus siitä kärsii näytit mulle sen.
Vaikkei siitä puheesta mitään ymmärrä.
On silti kärryillä.
Tol tyypillä on huolia,
toinen ehkä lohduttaa.
Sanoo, ettei tartte stressata,
me ollaan ihan kohta kotona.
Voi kun se oiskin noin yksinkertaista.
Mulle ei oo enää kotia.
Mulle ei oo enää kotia.
Mulle ei oo enää kotia.
Meillä oli tietynlaista onnea ja jonkinlainen tulevaisuus.
Mut se meni jo.
Nyt käyn päättäreillä tavaamassa pikkuvaimoja,
joiden äijät ovat duunissa kaiken aikansa.
Oisko mulla syytä juhlia vai onko tätä olla pohjalla?
Mut en oo tuntenu kipua tänä kahtena vuotena,
kun oon ollu susta erossa.
Mulle ei oo enää kotia.
Mulle ei oo enää kotia.
Mulle ei oo enää kotia.
Mulle ei oo enää kotia.
Mulle ei oo enää kotia.
Mulle ei oo enää kotia.
Mulle ei oo enää kotia.