Hän lähti ylööhön sateiseen yksin kysymyksineen,
missä muut on?
Varjot veitti korpimaan, tietoi kaiken kokonaan,
yön syli suunnaton.
Kun raapaisusta jää, jälki joka kirventää,
niin mitä siitä ei jää, kun yksin jätetään?
Yksinäisten junaan nousen,
matkalaiset eivät näe toisiaan.
Vaunoissa on hiljaisuus,
taivaan ranta nauras sulkeutuu.
Yksinäisten juna vielä,
yksinäisten juna vielä.
Kuinka paljon maailmaan vuokauksia mahtuukaan,
missä muut on?
Mä luulen, ettei yksikään voi sieluani ymmärtää,
kuin yön suunnaton.
Raapaisusta jää, jälki joka kirventää,
niin mitä siitä ei jää, kun yksin jätetään?
Yksinäisten junaan nousen,
matkalaiset eivät näe toisiaan.
Vaunoissa on hiljaisuus,
taivaan ranta nauras sulkeutuu.
Yksinäisten juna vielä,
yksinäisten juna vielä.
Yksinäisten junaan nousen,
matkalaiset eivät näe toisiaan.
Vaunuissa on hiljaisuus,
taivaan ranta nauras sulkeutuu.
Yksinäisten juna vielä,
yksinäisten juna vielä.