Lähetettiin kymmenen vuotta sitten, kun sain sellainen laulu kuin Yhdellä Varjettel.
Mä jäin siihen sua katsomaan, etkä ensin ymmärtänyt sanakaan, mitä sä oikein sanoit.
Joo, mä halusin tietää, mikä sä oot. Sun puhesikin oli ihan kummaa. Tää oli mulle ihan uutta.
Niin alkoi se kaunis varjete, johon sain mä haitio paikan selensinäytökseen.
Niin alkoi se kaunis varjete, jota ei kai enää esitetä koskaan uudelleen.
Sä veittuut läpi vieraan kaupungin, sen valot sai mun teetteriin ilman niitä humautumaan.
Ne kaikki tyhjät kauniit laitakadut, pimeyden sytyt tänä painos, valot sai vanhan maailmani ulottamaan.
Niin paljon liian vähän aikaan me saatiin siihen mahtumaan, vaikka ei tiedetty toisistaan mitään.
Niin paljon liian vähän aikaan, vaikka mä olisin halunnut nähdä vielä paljon enemmän.
Mutta mitä mä haluun ja mitä mä saan, jos kaikki kaatuu yhtä nuleumaan.
Vaikken mä saanut sulla itselleen, ehkä joskus silti vielä tajun, miksi mä täällä lupein.
Mutta mitä mä haluun ja mitä mä saan, jos kaikki kaatuu yhtä nuleumaan.
Vaikken mä saanut sulla itselleen, ehkä joskus silti vielä tajun, miksi mä täällä lupein.
Mun täytyi kääntyä takaisin, mä vaan seisoin ja tuijotin, kun saku rippaus.
Ja pian en näe nyt enää muuta, kuin vain pelkän tulisiin se vieraa kaupungin.
Niin loppui se kaunis varjete, johon sain mä aitiopaikan, selensin näytökseen.
Niin loppui se kaunis varjete, jota ei tai enää esitetä koskaan uudelleen.
Mutta mitä mä haluun ja mitä mä saan, jos kaikki kaatuu yhtä nuleumaan.
Vaikken mä saanut sulla itselleen, ehkä joskus silti vielä tajun, miksi mä täällä lupein.
Mitä mä haluun ja mitä mä saan, jos kaikki kaatuu yhtä nuleumaan.
Ja vaikken mä saanut sulla itselleen, ehkä joskus silti vielä tajun, miksi mä täällä laulutein.