Olin kai vähän eksynyt,
kun tulit kutsuvana kajona vastaan
maailman pisimmässä tunnelissa,
jossa olin ollut pitkään jumissa.
Lokit kirkuivat taivaalla,
käsittäin naurettiin viistossan valossa.
Viirsit sormillas mun iholle runoja,
mä mieleeni maalasin onnen tähtitarhoja.
Ja nyt mä hakkaan
päätä seinään enkä unohda,
kuinka eheältä tuntui maailma,
jossa pidit mua turvassa.
Ja nyt sä maalat uutta seinää teidän uudessa kodissa.
Se kaikki oli meille melkein totta,
nyt sä esittelet mulle välikarttoja.
Kelluttiin irralla
narien otteesta,
olin sylissä mut silti niin kaukana.
Et ehtinyt tätä edes avaintaa,
mun oli pakko juosta vapaana tuulissa.
Miten se on sulle niin helppoa elämää toisen kanssa rakentaa,
asettua,
kun en itse uskalla hyvään tarttua.
Aina etsin ja haikailen seuraavaa uutta altua.
Ja taas mä hakkaan
päätä
seinään enkä unohda,
kuinka eheältä tuntui maailma,
jossa pidit mua turvassa.
Ja nyt sä maalat uutta seinää teidän uudessa kodissa.
Se kaikki oli meille melkein totta,
nyt sä esittelet mulle välikarttoja.
En ois ollut vielä valmis sua kohtaamaan,
mut uskin sellaista päivää ois tullutkaan.
Onhan se kipeää huomata,
et nyt sä etenet uutillan pohjillaan.
Ja mä hakkaan päätä seinään enkä unohda,
kuinka eheältä tuntui maailma,
jossa pidit mua turvassa.
Ja nyt sä maalat uutta seinää teidän uudessa kodissa.
Se kaikki oli meille melkein totta,
nyt sä esittelet mulle välikarttoja.
Välikarttoja.