Ilo onko kerran vaa et suruun aloin juomaan,
en muista kumpi on syy.
Yhden kun kumoa niin uutta jo tuodaan
tää rallituskin koskaan pysähtyy.
Kenties luotani lähtenee naisen,
joka ei takaisin tuu.
Kun alan muistaa tilan uuden samanlaisen,
johan siinä pirkko unohtuu.
Viekää minut selviämään,
kun juohun, luohun, hoijun ja huojun.
Viekää minut selviämään.
Kirveen varressa vuosia raadoin,
metsää meni hehtaareittain.
Päivisin puita illoin,
tuoppi ja kaadoin,
kunnes lapun flourani sain.
Rehdiltä mieheltä mun työpaikat viedään,
sinä itse tuntuu luhistuu.
Minä ainoastaan yhden lääkkeen tiedän,
jolla likainenkin siel puhdistuu.
Viekää minut selviämään,
kun juohun, luohun, hoijun ja huojun.
Viekää minut selviämään.
Tuopista kantautuvaan se Irenein laulu on heikon helppo hairahtuu.
Tarjoilijaksi pukeutuneen virun nauru,
sitä kuunnellessa sydän sairastuu.
Mua kädet kottelee ja askeleekin horjuu.
Sana kalkaa, sopertaa.
Portsari poistumisyritykset torjuu,
nämä perkeleet ei anna mun lopettaa.
Viekää minut selviämään.
Viekää minut selviämään,
kun juohun,
luohun,
hoijun ja huojun.
Viekää minut selviämään,
kun juohun, luohun, hoijun ja huojun.
Viekää minut selviämään.