Hikisenä suola suussa heräsin.
Valot runki läpi kaidin, tentsätein painavin.
Ilma seisoi,
aika juuttui horrokseen saa hiljalleen.
Helle syliinsä sulki kaupungin nääntyneen.
Lakanat muokat taisin kuristaa.
Yksin helteessä junta kukaan saa.
Miksei pimeyskään kuulu muuten varjaanua.
Miksei huomenenkaan koskaan sota
kaisin tulla.
Kun tulis taivalta vetää ja tulvisi maa,
ajelehtisin pois ja voisin ehkä unottaa.
Mä enää katson vain taakse, en ikinä eteen.
Vyrskyssä kohtais mun kyyneleni sateen.
Kevään voittaessa talven kaikki riemuitsi niin.
Juhlat illasta aamuun jatkui ja takaisin.
Meidät juovutti viini ja valo syvään humalaan.
Me tahdoimme ikuisuuden tanssia ja rakastaa.
Mut hellettä jatkui se kärven siput.
Unottaa enää katson vain taakse en ikinä eteen.
siinä eteen,
myrskyssä kohtais mun kyyneleni sadeen.
Kun tulis taivalta vettä ja tulisin maa,
ajelen,
hisin,
paistoisin,
ikinä eteen,
myrskyssä kohtais mun kyyneleni sadeen.