Tuulia, tyttö haistelee ja miettii, missä tänä loput lievuu? Tuuliaan, hän maistelee ja lähtee, sinne missä kiehuu. Hän tahoo taas ottaa kaiken, hän ottaa sen vaikka salaa. Hän vaatii lämpöä, mutta ei halaa. Hän elää nukke kodissa joka palaa. Vedet virtailee, suuret vedet ne virtailee. Siellä missä on syvä hiljaisuus. Vedet virtailee, toiset sen kuulee. Sinä huhutat äänen sen oma paulus. Taakseen, tyttö jättää, ihmiset niin kuin esineet. Omaksi maakseen, ei hän nimeä mitään. On vain paikkoja joihin jotkut on tesineet. Hän tahtoo palan gloriaa, jota kuuluis uudet jättää. Ja kerhoihin se hänen lennättää. Voisipa tyhjyyden tunteen selättää. Vedet virtailee, suuret vedet ne virtailee. Siellä missä on syvä hiljaisuus. Vedet virtailee, toiset sen kuulee. Sinä huhutat äänen sen oma paulus. Vedet virtailee, makeat vainingit suutelee. Siellä missä rakkaus kulkee. Vedet virtailee, ja kuivuuteen puolee. Se joka siltä ovensä sulkee. Vedet virtailee, suuret vedet ne virtailee. Siellä missä on syvä hiljaisuus. Vedet virtailee, toiset sen kuulee. Sinä huhutat äänen sen oma paulus. Vedet virtailee, makeat vainingit suutelee. Siellä missä rakkaus kulkee. Vedet virtailee, ja kuivuuteen puolee. Se joka siltä ovensä sulkee.