Sare piiskaa maata,
kuin ajurin ruoskaratsua.
Silvet piirtää kuun pintaa,
kirvin aaman.
Kaksi miestä mustissa,
toinen osoittaa asellaan,
toinen kaivaa hautaansa kylmään maahan.
Silloin hiljaisuus laskeutuu ja sade taukoaa,
yössä laukaus kajahtaa.
Tuskaan huutoja tuuli kantaa,
karmeita huutoja kerrassaan.
Kalpea nainen kätelee rantaa,
varjoja roittuu helmassaan.
Sare hakkaa ikkunaa,
kylmin luisin sormiin.
Tuuli lehtiä ja oksiaa.
Kuista riipii,
nainen valkoisissa istuu hämärässä.
Kalpea avistus mieleen hiipii.
Silloin hiljaisuus laskeutuu ja sade taukoaa,
yössä laukaus kajahtaa.
Tuskaan huutoja tuuli kantaa,
karmeita huutoja kerrassaan.
Kalpea nainen kätelee rantaa,
varjoja roittuu helmassaan.
Silloin hiljaisuus laskeutuu ja sade taukoaa,
yössä laukaus kajahtaa.
Tuskaan huutoja tuuli kantaa,
karmeita huutoja kerrassaan.
Kalpea nainen kätelee rantaa,
varjoja roittuu helmassaan.