Jäät siihen sängyn laidalle,
maahan hiljaisuus laskeutuu.
Yöllä kaistaan maton alle,
kiilan kasvoihin leikkaa kuu,
leikkaa kuu.
Täältä pois jo päästävä on,
sinne missä valot hohtaa.
Silloin olen taas sanaton,
jos katseemme salakohtaa.
Sen nopeasti unohtaa,
minkä jättää selkän sataa,
kun aamu tuo jäätävän hallan.
Ei tiedä mitä haluaa,
joku vain mieltä kaluaa ja antaa taas tyhjälle vallan.
Tyhjälle vallan
ja unohtaa.
Puhe aina valhetta on,
kuumakin näytelmää turhaa.
Riekaleita itse tunnon,
kaikki pienet sanat murhaa.
Syksyn tuuli kasvoihin käy,
taas kotiin päin askel kulkee.
Ei täällä enää ketään näy,
vain kylmyys syliinsä sulkee.
Sen nopeasti unohtaa,
minkä jättää selkän sataa,
kun aamu tuo jäätävän hallan.
Ei tiedä mitä haluaa,
joku vain mieltä kaluaa ja antaa taas tyhjälle vallan.
Tyhjälle vallan
ja unohtaa.
Sen nopeasti unohtaa,
minkä jättää selkän sataa,
kun aamu tuo jäätävän hallan.
Ei tiedä mitä haluaa,
joku vain mieltä kaluaa ja antaa taas tyhjälle vallan.
Tyhjälle vallan
ja unohtaa.