Takapihan taunan
oli hiljainen mies.
Takapihan taunan ei kertonut mitä ties.
Eli vuodet pitkät yksiössä kirjoitteli hiljaa säkeitä.
Niin rannaton
yksinäisyys on.
Takapihan taunan
matkusti unissaan.
Takapihan taunan
näki luvat ummaan.
On onnea kun olla
vain saa,
sanoi taunamulle tupakillaan.
Kun tyytyväinen
olla osannut ään.
Ei
meistä jää
kovin paljon sittenkään.
Ei meistä jää
kuin huokaus elämään.
Kai joku jossain joskus muistaa maljan nostaa.
Tai valokuvan
kirjan väliin unohtaa.
Takapihan tauno vietiin autolla pois.
Takapihan tauno
ei lähteä tahtonut ois.
Se huutokauppa peruutettiin.
Vähät kamat meni roskiiksi.
Mitä sieltä löysin?
Neljä riviä vain.
Ei
meistä jää
kovin paljon sittenkään.
Ei
meistä jää
kuin huokaus elämään.
Kai joku jossain joskus muistaa maljan nostaa.
Tai valokuvan
kirjan väliin unohtaa.