Minne lienee karanne?
Sinne
ovat lukkuneet,
viereen muurin tyhpeen kylmenneen,
reunaan suuren selkosen.
Nuo, joiden työ ei enää näy,
joiden haudoilla ei kukaan käy,
mun vertani on kuitenkin
siellä jossakin.
Oi sydänmaan,
mä en
rauhaa saa.
Oi sydänmaan,
mä en
rauhaa saa.
Ne katsoo yli kattojen,
ohjaa
urattujen peltojen.
Yhä syvemmälle hämärään kuin toiseen elämään.
Nuo aikaa sitten luopuneet,
kaupunkeihin juopuneet,
kaipaa vaikkei itse tiedäkään
syytä ikävään.
Oi sydänmaan!
Oi sydänmaan!
Oi sydänmaan!
Oi sydänmaan!
