Mä rakastan sun lempeitä kesäpäiviä.
Nyt lupaan kestää myös sun myrskyisiä hetkiä.
Mä käsivarttas kuljen tuntureides huipulle.
Tää on rakkauslauluni mun Suomeneidolle.
Hetkeks hukun tuoksuun sinun hiusten pitkien.
Kun hyväilet mun niholailla saimaan naaltojen.
On monta runoa lausuttu sun amenelmoista.
Tää on laulu kaunehista Suomeneidoista.
Ja nyt kun nyöhönnyöttömään vihdoin jäädään keskenään.
Voi luoja kuinka kaunis sä taas ootkaan.
Kun noihin silmiin sinisiin ja näihin neihin ikuisiin.
Maailman ääristäkin kaipaan takaisin.
Ei vettä rantaa alaksoo pukkulaa.
Ei Suomeneitoa oo toista kauniinpaa.
Aamun ensisäteet meidät kohta tavoittaa.
Meijuksillasi leikkii saa sun nihon hehkumaa.
Nyt hiljaisuutta halkoo vain uudet joutsenteen.
Kun nihoasi kosken kädet melkein täristen.
Ja nyt kun nyöhönnyöttömään vihdoin jäädään keskenään.
Voi luoja kuinka kaunis sä taas ootkaan.
Kun noihin silmiin sinisiin ja näihin neihin ikuisiin.
Maailman ääristäkin kaipaan takaisin.
Ei vettä rantaa alaksoo pukkulaa.
Ei Suomeneitoa oo toista kauniinpaa.
Me yhdessä katsotaan kun valo peittää tämän maan.
Ja hiljaisuudessa veteen peilityinen liutaan.
Suu aamu hyväilee, vartaloa suutelee.
Kun kristallina vesi iholla sielmeilee.
Ei sua kauniinpaa oo olemassakaan.
Ja nyt kun nyöhönnyöttömään vihdoin jäädään keskenään.
Voi luoja kuinka kaunis sä taas ootkaan.
Kun noihin silmiin sinisiin ja näihin neihin ikuisiin.
Maailman ääristäkin kaipaan takaisin.
Ja nyt kun nyöhönnyöttömään vihdoin jäädään keskenään.
Voi luoja kuinka kaunis sä taas ootkaan.
Kun noihin silmiin sinisiin ja näihin neihin ikuisiin.
Maailman ääristäkin kaipaan takaisin.
Ei vettä rantaa alaksoo pukkulaa.
Ei suomineitoa oo toista kauniinpaa.