KERRAN SANKARIN MÄTKÄHTI TARINASTAANSatu kirjasta arkeen vaan.Outoja katselin maisemiaan, kun ei linnaa näy ainuttakaan.Lohikärmeitä ei kreivit ratsastaneet, eivät neitojaan pelastamaan.Minnepä saapuikaan hän matkalla, näki työtä ja touhua vaan.Ihmisten silmissä tuikki vaan sen, näki lämpöhän hetku vaan innostaen.Läpi aikuisten huolten ja haasteien, näki rakkauden.Ja hän tunnisti sen.Eipä sankari ei kohta haikaillutkaan, satu kirjaansa seikkailemaan.Löysi hän onnen ja sankaruuden, tosi paikoista arjesta vaan.Ihmisten silmissä tuikki vaan sen, näki lämpöhän hetku vaan innostaen.Läpi aikuisten huolten ja haasteien, näki rakkauden.Ja hän tunnisti sen.Ihmisten silmissä tuikki vaan sen, näki lämpöhän hetku vaan innostaen.Läpi aikuisten huolten ja haasteien, näki rakkauden.Ihmisten silmissä tuikki vaan sen, näki lämpöhän hetku vaan innostaen.Läpi aikuisten huolten ja haasteien, näki rakkauden.Ja hän tunnisti sen.Läpi aikuisten huolten ja haasteien, näki rakkauden.Ja hän tunnisti sen.
