Hiljaisuus kaikuu heidän luonaan.On mykkä viha taidetta.Ei lennä kirouksiakaan, naurujen sijaan tiuskitaan.Rakkaus on kuollut, se on poissa.Se lensi parveen hylättyjen.Kannat paukkuulat,ovet kiinni paiskotaan.He eivät muista kuinka nauroivat,kun Strasbourgissa ihastuivatkatedraalin sijaan sievään postitoimistoon.Eivätkä muista riemua, jota muille jakoivat.Jos tahdot kuulla rakkaudesta sinulle,heistä kertoisin.Puolilta päivin ilta alkaa.Vain puhelin soi toisinaan.Nyt niittyy rakastavaisten.Laidun on raivo tautisteen.Mies näkee unta entisistä.Nainen uutta metsästä.Se lapsissaankin ärsyttää,mikä on toisen perimää.On unohtunut kirkas taivas aamut.Täynnä naurua, kun mies resitoi Hamletia alasti.Saksalaisittain, miten ne elivät toisilleen.Polttaen tuhat elämää, kun minä sanon.Kaunis hulluus heitä kahta tarkoitan.Piano on pelkkä huonekalu.Keittiä vain voi leivän itkeen.Kuin derbisseinä yksinään.Eivät pois pääse kehästään.Ei nainen muista, mitä lauloi.Ei muista mies, miks laulettiin.He ovat yönsä murhanneet.Suljetuin luomin valvoneet.He ovat unohtaneet sen,kuinka ennen juhlasta toiseen suunnistivat.Huhmaten yötä aamuun vaihtuvaa nukkuivat.Matkalaukuissaan, jos nälkäänsä ei ollut muuta, niinelivät suudelmista.Entäs sinä kulta?Mitä kuuluu?Entä me?Mitä meille kuuluu?Mitä meiltä kuuluu?