Jo
valopäivän
horisonttiin painunut on.
Sininen hetki valtaa huoneen.
Kajastushento kasvoillasi viivähtää.
Ennen kuin verhon sä suljet,
kaksin jääme pimeään.
Sanat solmuina suuhun jää.
Osaisinpa selittää.
Suua vaikka tarvitsen,
katse taas vakenen.
Kuin
liekkiä polttavaa,
mut
levottomaksi saat.
Luotasi lähtis,
en kuitenkaan.
Aavistus
aamun takaruudun kurkistaa.
Vakenen vielä alle peiton.
Uudelleen uneen vajoan sut siellä nään.
Hämärän huoneen ja varjot,
jotka jäävät elämään.
Kielisuutta rikkomaan, aloita ei kumpikaan.
Sanat solmuina suuhun jää.
Osaisinpa selittää.
Suua vaikka tarvitsen,
katse taas vakenen.
Kuin liekkiä polttavaa,
mut
levottomaksi saat.
Luotasi lähtis,
en kuitenkaan.
Sanat solmuina suuhun jää.
Osaisinpa selittää.
Suua vaikka tarvitsen,
katse taas vakenen.
Kuin liekkiä polttavaa,
mut
levottomaksi saat.
Luotasi lähtis, en kuitenkaan.