En sua ovelleni tiennyt
odottaa, mä luulin, että sua ei saa mikään palaamaan.
Kun sä kerran päätit vaihtaa maisemaa,
päätit pitkät haistattaa, panna sillat palaamaan,
oot siinä taas.
Enpä luullut, että kerran kilahtaa
ovikello palutaan, ja kun mä lukon auki saan,
jo kynnyksellä kaulaani hän kapsahtaa
ja potkii kengät jaloistaan, kuin ei ois poissa ollutkaan,
oot siinä taas.
Kuitenkaan, mikään ei oo ennallaan,
en mehdy tähän enää uudestaan.
Sä et mua elää retkuun saan,
mut voin mä soppalle sut majoittaa.
Oot mun luonani taas,
oot mun ristinä taas.
Valvotat mua vaiheitasi kerraten,
vaik lapsen vahtis oleen, kiltistinne kuuntelen.
Mä muistan kuinka joskus ääntäs kaipasin,
tuolta murrettasikin, mä sitä rakastin.
Oisko meidän ollut jatkettavaa vaan,
vaik se silkkaatus kaatoi?
Jäädä oottamaan, et jos paljekin vielä uudestaan,
leimuttaan vois.
Kuitenkaan, mikään ei oo ennallaan,
en ryhdy tähän enää uudestaan.
Sä et mua elää retkuun saan,
mä neuvon sua jo silmäs avaamaan.
Mikään ei oo ennallaan,
en ryhdy tähän enää uudestaan.
Sä et mua elää retkuun saan,
mut voin mä sompalle sut majoittaa.
Oot mun luonani taas,
oot mun ristinä taas.
Kiitos kun katsoit!