Yöt päivät mielessäni on pikerttu, muistathan vielä tuon Ikkarin tyttären.
Sä kullan nuppu, oma Herran terttu, sä miksi särjit sällin sydämen?
Kuusniemen tiellä alkoi lemmen valta, kun sun kanssas papulahan päin.
Kävellä sain, ja paras ollin alta, sun suppus uus ja silmäis loisteen näin.
Perillä sitten tiedustelin hältä, et saisko hälle hiukan tarjota.
Kyllä, kiitos, ja viime pennilöillä mä ostin kaksi piparkakkua.
Ne leivotut sydämen oli muotoon, ja kiinni oli toinen toisissaan.
Kerttu ymmärsi minun ajatukseeni, ja rinnastansa pääsi huokaus.
Illan suussa kerttua mä kutsuin, mäppalatessain, höyryveen mennein.
Kun tungoksessa hätähuudon kuulin, ah, kerttu veessä, paatin vieressä.
Uinilves syöksyin minä tytön niskaan, ylös pedin, kenkiin pumppasin.
Ja vaikken uro töillä en kersku koskaan, tää teko teit mun melkein kiloihin.
Mut onnikon sanaan ei kestä kauan, vaan toiveet pettää, kerttu petti mun.
Hän tarttui toisen rakastajan paulaan, ja sai myös häntä piparkakunkin.
Kuin niiletön mä syöksyin Pantsarlahteen, nyt kuolo yksin, unhoituksen tois.
Mä riisuin kengät, käärin housun lahkeet, mut ves oli kylmää, huh, mä kälyn pois.
Kiitos kun katsoit!