Kun katu vilinän, nään vieraan kaupungin, niin sitä enemmän kaipaan takaisin.
Kun vesi sininen, vain rantaan lonskua ja veden kullaten aamu sarastaa.
Ja mieli on niin huoleton, taas itsellensä aikaa antaa voi.
Mua kutsuu maa, jossa kinos hohtaa, maa, jossa korven kohtaa.
Vain vesi veteen johtaa, maa, jota rakastan.
Onki viera maa, niin synkkän lohtuton, sen syke ahdistaa, se niin vieras on.
Kun laki tunturiin, taas siintää hohtain, on rinne lumisin, puhdas valkoinen.
Ja mieli on niin huoleton, taas itsellensä aikaa antaa voi.
Mua kutsuu maa, jossa kinos hohtaa, maa, jossa korven kohtaa.
Vain vesi veteen johtaa, maa, jota rakastan.
Mua kutsuu maa, jossa kinos hohtaa, maa, jossa korven kohtaa.
Vain vesi veteen johtaa, maa, jota rakastan.
Vain vesi veteen johtaa, maa, jota rakastan.
Vain vesi veteen johtaa, maa, jota rakastan.
Vain vesi veteen johtaa, maa, jota rakastan.





Vain vesi veteen johtaa, maa, jota rakastan.
Maa, jossa kilos hohtaa, maa, jossa korven kohtaa,
vain vesiköteen johtaa, maa, jota rakastan.