Sydän on hiljaa, liian rikki kertomaan, että sulle ei enää oo tilaa.Mun viereen ei lupaa koskettaa.Mä laan kuvaa sun valheilla, vaikka tiedän toinen sun vierailla.Ja mä oon väsynyt enää puoltamaan sun virheitä.Se kuinka monta rajaa olit valmis rikkomaan.Luulin, et anteeksi saat.Miten sä, miten sä saatoitkin, vaikka luvattiin, et ei ikinä, ikinä toisiamme rikottaisi niin.Miten sä, miten sä pystyitkin mulle kertomaan.Mua rakastat, rakastat, rakastit, päivä lehdellä vaan.Kadotin kai omat ääriviivani.Kun luulin, me kuulutaan yhdeksi.Niin viakkaasti sä muutuit varjokseni.Mut vielä mä löydän takaisin itseni.Sinusta kun irroitan mä otteeni.Miten sä, miten sä saatoitkin, vaikka luvattiin, et ei ikinä, ikinä toisiamme rikottaisi niin.Miten sä, miten sä pystyitkin mulle kertomaan.Mua rakastat, rakastat, rakastit, päivä lehdellä vaan.Miten sä, miten sä pystyitkin mulle kertomaan.Mulla lehdellä vaan.Rakastat, rakastit, päivä lehdellä vaan.Mulla lehdellä vaan.
