Laulellan näin teille saahan, minne taatokseni vaatetaan. Laulellan näin teille saahan, minne taatokseni vie. Lapsuuteni kuulta maahan, johtahaaveitteni tie. Lakkat rannat, portikunnat, kuinka niitä ihailin. Maksa sain niin kallit lunnat, kaukomaille matkustin. Muistan narjat ahomailla, kun ne nuokkui hiljalleen. Kuna rubiinien lailla, päällä vihreän sammaleen. Taatokseni kauas kantaa lapsuuteenille tohon. Saanko nähdä kultarantaa, missä heilahdellut lapsuuskettoon. Ylläni on taivas kirkkain, nukun muurimattohon. Ja kun herään heinäsirkkain, orkesterin soittohon. Siellä näen koivikossa kotitällin harmajan. Se on rakkain paikka, jossa vietin ajan armahan. Muistan aina äidin sylin, isän katseen lempeän. Silloin elon onni ylin, jonka vasta ymmärrän. Taatokseni kauas kantaa lapsuuteenille tohon. Saanko nähdä kultarantaa, missä heilahdellut lapsuuskettoon. Sydän kohtaa longlia jäästä, onnen osaa rajoittaa. Ei mua lapsuus kotiin päästä, haaveeni pois rajoittaa. Pesilinnut pihapujille, oksilla ne kiikkuvat. Loulun sanne laulaa muille, vieraat siellä liikkuvat. Toiset talossamme toimii, ei sinne pääsyn toivoa. Vieraat kädet marjat poimii, vieras tarkkaa taivoa. Taatokseni kauas kantaa lapsuuteenille tohon. Saanko nähdä kultarantaa, missä heilahdellut lapsuuskettoon. www.subsedit.com