On oikein aurinkoinen aamu,
harvinaisen hyvä olo on.
Ei oo mitään syytä olla onneeton.
Mä astun kolmaslaituurilta vaunuun,
tänään oon jopa ajoissakin.
Ja jostain siitä löydän vapaan paikankin.
Kuka siinä on?
Joku lehden takaa katselee tuttu käsi suki hiuksiaan.
Olen levoton,
toivon etten ketään tunnistaiskaan,
että tuntematon oisit vaan.
Takaa vuosien mä vilpuilen suoniin koholloon,
muistan vielä sen,
ja sen ettei siitä mitään tullut.
Hei, hei, mitä sulle kuuluu?
Hei, miten jaksanut oot?
Onko sulla mitään syytä olla onneeton?
En mä tiedä taas, junan jatkaa matkaa omillaan.
Raiteet loppuu, ajat sitten jo.
Iät on heikkoja,
niille ei sais mennä kulkemaan.
Ja aina armoton on aurinko.
Takaa vuosien mä vilpuilen suoniin koholloon,
muistan vielä sen,
ja sen ettei siitä mitään tullut.
Kaikki palaa taas, sä kaimuistissani salaa.
Asuit vastapäätä mua,
mikä silloin sallut ettei palata.
Oli oikein aurinkoinen aamu,
juna jatkoi kultuaan.
Kauas sylmän kantamattomiin.
Takaa vuosien mä vilpuilen suoniin koholloon,
muistan vielä sen,
ja sen ettei siitä mitään tullut.
Mut vielä katsoin sua,
ehdotin jos vielä palat taaskin,
et saa rakastua taas.
Sä sanoit mulle niin ja hymyilit.