Tuuli tuo pohjoisesta lunta,
vieden minut eiliseen.
Tuo lapsuuteni valtakunta,
johon vieraana nyt meen.
Muistan mänty metsän tuoksun,
joen äänen virtaavan.
Päivien ja öiden juoksun,
ikuiselta tuntuvan.
Kuulkaa junon tuomat veljet,
maalais-Suomen sisaret.
Ei ole mikään niin kuin ennen,
kun ympärilles katselee.
Nyt kone korvaa töissä miehet,
TV-äidin kotona.
Ne ovat viattomuuden vieneet,
lapsiltamme kokonaan.
Jotkut haki lohtu öisin,
nähden pirun päivisiin.
Toiset menipät kätöihin,
kai oli ylpeä äitikin.
Vaan ote hetkeen on niin hauras,
niin kovin helppo menettää.
Kun on mieleltänsä vauras,
ei siinä tarvii enempää.
Kenties on olemassa sääntö,
jolla miehet mitataan.
Ei näytöks riitä käden vääntö,
tai kuinka väki juomaa kitataan.
Vaan lyhyt on tää elonretki,
kunnes hautaa kannetaan.
Ei ole muuta kuin tää hetki,
joka meille annetaan.