Muistelen vieläkin iltaa,
juurella tunturin kun,
ihailla kuutamon siltaa,
sain rinnalla rakastitun.
Tiesikö silloin jo tähdit,
taivaalla loistaessaan,
kauas pois luotani,
vaikka sä lähdit sydämeen jääkaipaamaan.
Kerran niin syvälle silmiin jäit mua tuijottamaan.
Ehkussa nuotion lämmön,
suojassa tunturimaan.
Tunsimme Pohjolan yössä,
taijan tuon ihmeelliseen,
lähdit pois,
jää hyväissuudelman annoit,
tiesin sua unhoitaen.
Tunturin huipulla sintää sininen ärettömyys.
Kairojen kulkija tietää,
mitä on yksinäisyys.
Seikkailukai olin sulle villintään pohjoisen maan.
Näin tähden lentona,
kirkkaana mulle,
sydämmeen jäit asumaan.
Näin tähden lentona,
kirkkaana mulle,
sydämmeen jäit asumaan.
