Neljä silmää jäi TV-tä tuijottamaan, vaikka ohjelma jo loppui jäi kohinavaan.
Silloin Turun epäkilat jäivät kahden mies ja nainen jäivät kahden rippujaan jonottamaan.
Ei heidän elämän kerroissaan väriänä, vaan matka kehdotta hautaan ei sen enemmän.
Elämänsä kuin keullon viisarit, jotka tietää samaa rataa, kunnes rattat eivät jaksa enää niitä liikuntaa.
Ja he nousevat junaan, moni jälkeen jää vuoroaan odottamaan.
Ja he nousevat junaan, joka maailman tuttuneet ihmiset pois kuljettaa.
Ja he nousevat junaan, joita ovet aukeaa mihoivoimaan.
Ja he nousevat junaan, josta pois ei päästä voi milloinkaan.
Ja he nousevat junaan, joista ovet aukeaa mihoivoimaan.
Ja he nousevat junaan, joista ovet aukeaa mihoivoimaan.
Elämänsä kuin keullon viisarit, jotka tietää samaa rataa, kunnes rattat eivät jaksa enää niitä liikuntaa.
Ja he nousevat junaan, moni jälkeen jää vuoroaan odottamaan.
Ja he nousevat junaan, joka maailman tuttuneet ihmiset pois kuljettaa.
Ja he nousevat junaan, joita ovet aukeaa mihoivoimaan.
Ja he nousevat junaan, josta pois ei päästä voi milloinkaan.
Ja he nousevat junaan, moni jälkeen jää vuoroaan odottamaan.
Ja he nousevat junaan, joka maailman tuttuneet ihmiset pois kuljettaa.
Ja he nousevat junaan, joita ovet aukeaa mihoivoimaan.
Ja he nousevat junaan, josta pois ei päästä voi milloinkaan.