Ja tie ei tunne murheitain muun, se vie vain ruotasi suon
ja taas viian varhain. Ja yö jo vaipaansa kietonut maa
mä kuunnella tyhjyyttä saan. On näin ehkä parhain
huomenna kenties sua kaipaan taas viin, kenties sä vaivut pois vain unohduksiin.
Tää tie, jos kääntyä vielä se pois, en lähtisi tänään näkollis,
mut huomenna kenties. Ja yö ei tunne murheitain muun,
ei tustaa haavoitetoon, vain yynellet veittämään.
Ja tie, niin pitkälle kuin sitä nään, on veitossa roudan ja jään
yövarjonsa hellittää. Huomenna kenties sua kaipaan taas viin,
kenties sä vaivut pois vain unohduksiin.
Tää tie, jos kääntyä vielä se pois, en lähtisi tänään näkollis,
mut huomenna kenties. Mut huomenna kenties.
Ja tie, niin pitkälle kuin sitä nään, on veitossa roudan ja jään yövarjonsa hellittää.