Missä vaarat koho korkealle,
ja missä vedet välkkyy kirkkaimmin?
Ja missä leivolen täydes taiva hallee,
laulaen kevään soinut kauniimmin?
Se on Kainuu, se on Kainuu,
maakuntapuolessa pohjoisen.
Se on Kainuu, se on Kainuu, on seutu vaarojen ja järvien.
Tääl kansatyöhön kun tarmolla tarttui,
päivuute poistui ja vaurautta karttui.
Ryösyranta on mennyttä aikaa,
muistot siitä on jäljellä vaan.
Uudet laulut nyt Kainuussa kaikaa,
ja muistot menneistä on jääneet unholaan.
Enää kurjus Kainuuta ei vaivaa,
vaan uutta aikaa kansa elä saa.
Ja kesäyössä täällä tuntee kummaa taikaa,
kun tuomet valkokukkaan puhkeaa.
Se on Kainuu,
se on Kainuu, sen muistot mielessä säilyy aina.
Se on Kainuu,
se on Kainuu, sen sykkeen aidatunnen rinnassain.
Tääl sini taivasni kauniina kaartaa,
ja valo pimeyden kesä ynä voittaa.
Uusi aika kun Kainuuseen saapui,
mennet jäivät jo muistojen taa.
Uudet aiheetkin lauluihin vaihtui,
ja muistot menneistä jo unhoon jäädä saa.
Kainuussa on paljon salomaita,
sinne luonto kutsuu kulkiaa.
Ei siellä ruuhka Suomen kirot vielä painaa,
ei vesi kiireet vaivaa vaeltajaa.
Tää on Kainuu,
on tänne kaipuu, ken täältä joskus on mennyt pois.
Kaunis Kainuu,
mieliin painuu, ei paikkaa parempaa kai olla voi.
Tääl jos sai kosket vielä vaan paina pauhaa,
ei touhu rikkoa voi luonnon suurta rauhaa.
Tästä kaikesta nauttia saamme,
täällä kaunissa Kainuussamme.
Siitä kiitoksin nyt iloittamme,
kun Kainuu kaiken tämän meille tarjoaa.