Niin mä sen teen, ja saavun uudelleen, vielä kerran tähän kylään hiljaiseen.
Muuttunut ei mikään ole jälkeen sen, kun täällä kerran silloin vietin lapsuuden.
Tunnen vielä sen, vaan nähdä voin, et tuolta voima leijuu yllä kattoihin.
Kuin eetteri se löytää kyllä tiensä tajuntaan, ja ihmismielen turruttaa ja sekoittaa.
Ja niin mä muistan silloin, kun vanhat juopat meille kertoi juttuja.
Ja niin me melkein uskokin, ettei poistoi täältä päästä milloinkaan.
Näin vanhan olisin, se on täällä vieläkin, se hullu riittaa etsiä tietenkin.
Joka kouluportin luona juuri riisui vaatteitaan, aina lapset kyllä saa se nauramaan.
Kun kauan katselen, niin tunnen mä sen, ketään kaunimpaa mä silloin tiennyt en.
Nyt silmät huivin alta enää tyhjää tuijottaa, kun hän kumarassa kantaa kassejaan.
Ja niin mä muistan silloin, kun vanhat juopat meille kertoi juttuja.
Ja niin me melkein uskokin, ettei poistoi täältä päästä milloinkaan.
Nyt kuullut mä olisin siihen kohtalon ympällä, kuin pieni poikalammikko.
Se tahtoi itse pyhä koulun jälkeen yrittää, kuinka oikein vetten päällä kävellään.
Niin mä sen teen, pois lähden uudelleen, jää hopto silti kylän hiljaiseen.
Mä vedän kyllä kändin, kun taas saavun kaupunkiin, me luisaan ja turvalliseen kaupunkiin.
Ja niin mä muistan silloin, kun vanhat juopat meille kertoi juttuja.
Ja niin me melkein uskokin, ettei poistoi täältä päästä milloinkaan.
Ja niin mä muistan silloin, kun vanhat juopat lauloi laulun ihmeen maan.
Ja niin me melkein uskottiin, ettei täältä löydä sinne milloinkaan.