Uskollinen muuli löytää reitin kotiinsa.
Selässänsä tyhjä satula.
Sukikaa se kunnolla,
antakaa tauroja,
sen loimi roikkuu siinä tallin naulassa.
Mä pirun yksin louhikossa,
yksin kotoani kaukana.
On yhdestoista hetki kiittää kaikkea ja kaikesta.
Ratsasta ja louhikossa saapaan jalassa.
Sielu kapua kohti sinitaivasta ja siellä liitää.
Siellä liitää.
Taivas on niin sininen ja täynnä valoa.
Kaunista on katsella korppikotkain lentoa.
Yksin iston röykeämpi selvä johtaja.
Se tulee tonkiin nokalansa silmäkuopassa.
Sääli eteen silmälläni,
enää pystyn näkemään.
Kun haaska lippu kaartaa
itään pohjoiseen ja etelään.
Ratsasta ja louhikossa saapaan jalassa.
Sielu kapua kohti sinitaivasta.
Ratsastajan silmäkorppikotkaan nokassa sokenaa.
Ei nää allaan ihaninta laaksovaa.
Irrota en saata,
ei sen iva loukkaan lain.
Irrota en saata,
kohtaloain.
Irrota en saata,
melkein nähdä taivas paikan sain.
Melkein nähdä sen sain.