Mun mieli
kulkee ihmiskunnan alku hämärää.
Kun rakkaus
kerran syntyi, nyt yössä pysäkille jää.
Bussin takavalot,
tähtiin sekoittuu,
se mitä mä tein sulle oli joku muu.
En se ollut minä, joka maleksiaa metelöi.
En se ollut minä, joka suuret sanansa vaan söi.
En se ollut minä, joka vannoi rakkauttaa.
Sitä joka sanoina vaan jäi nurkkaan lojumaan.
En se ollut minä,
vaan se mies,
joka elii minua.
Sadetta mä en saa pilviin takas palaamaan.
Tekemättömän,
miten te yksisen saan?
Kahden hengen vuoden yksin liian iso
on ja kahden onni yksin saavuttamaton.
En se ollut minä, joka maleksiaa metelöi.
En se ollut minä, joka suuret sanansa vaan söi.
En se ollut minä, joka vannoi rakkauttaa.
Sitä joka sanoina vaan jäi nurkkaan lojumaan.
En se ollut minä,
vaan se mies, joka elii minua.
En tiedä, mikä voima hereilleen mut ravisti.
Kuin ovi seinän paikalle ois tullut hetkeksi.
Yöntunnit väitellen ne on vaihtu aamuksiin.
Ja ainoa, mitä tehdään voi on pyytää anteeksi.
En se ollut minä, joka maleksiaa metelöi.
En se ollut minä, joka suuret sanansa vaan söi.
En se ollut minä, joka vannoi rakkauttaa.
Sitä joka sanoina vaan jäi nurkkaan lojumaan.
En se ollut minä,
vaan se mies, joka elii minua.