Veikkipuisto hiljenee, on lapset lähteneet.
Pieni puisto orpojen jo hiljaa,
pimenee syksyn ensille.
Lehti putoaa, pieno tuuli puhaltaa.
Ryhjän penkin huomaan, käyn siihen istumaan.
Siinä katsoo maailmaa, käy ilta tummumaan.
Poltaan tupakan ja väsyttää,
pitäis mennä nukkumaan.
En voi maailma tähän mua hämmästyttää.
Aivan liian paljon on epäselvää.
Jossain joku sotii, joku kamaa puhaltaa.
Joku ketjun lukoin suojaa pientä kotiaan.
Ja joku rahat käärii, toinen töitä tehdä saa.
Joku peloissansa häärii, juoden rommi totiaan.
Olessani huokaan, hiljaa tummumaan.
Tuntin heitämään, joku korjataas sen saa.
Ja mistä niin mistä mietin, tuska johtuukaan.
Kun lentokoneen ään joutuu kauas matkustaa.
Katsoin kauan kauniisiin kasvoihin,
liian kauan katsoin sinuun.
Kun ne
tuskaisen tartutin katseisiin,
kumpa olisit tarttunut minuun.
Katsoin kauan kauniisiin kasvoihin,
liian kauan katsoin sinuun.
Kun ne tuskaisen tartutin katseisiin,
kumpa olisit tarttunut minuun.
Nelikampuini mahtasessa asta.
Kuka onkaan kun sinut vei,
kukalla rinnuksen somistan, sen sinulle omistan.
Ja sulle rakkauslaulun,
tein sen levyyhtiön vein.
Ne sanoi ei.
Katsoin kauan kauniisiin kasvoihin,
liian kauan katsoin sinuun.
Kun ne
tuskaisen tartutin katseisiin,
kumpa olisit tarttunut minuun.
Katsoin
kauan kauniisiin kasvoihin,
liian kauan katsoin sinuun.
Kun ne tuskaisen tartutin katseisiin,
kumpa olisit tarttunut minuun.