Mä olin niin tottunut kulkemaan yksin niin.
Takki auki,
joku nappi aineestaan pudoneena ja
mä ajattelin,
että ehkä mä en koskaan olla erityisesti ketään varten.
Tai että joku olis muulla varten.
Kunnes mä kohtasin sut.
Ja nyt kaikki on toisi.
Mä elämältä kaiken sain.
Kirkkoon sinut vien, kun aamu koittaa.
Kaksinkäymetien ja kellot soittaa.
Lupan sulle sen.
Elämältä kaiken sain.
Sormuksen mä voin jo tänään antaa.
Untuasin oin, saat kohta kantaa.
Lupan sulle sen.
Sun omakseni tänään saan.
Ei vertaistasi löydy päältä maan.
Sua päästä en ois milloinkaan.
Mä lupaan sen.
Sua vaidan en.
Ja mä ihailin sua kaukaan niin kuin joku
hölmä teini ihailee yläluokan parasta tyttöä,
jota kukaan ei tuu saamaan.
Kunnes yhtäkkiä mä olinkin se,
joka istuu sun kanssa siellä freskojen seassa.
Ja ihmiset nimeskelee pöydissä kauralatteja,
enkä mä enää tiedä,
missä on katteja,
missä on lattia.
Elämältä kaiken sain.
Ei onneja me saan nyt kukaan estää.
Niin kuin taivasmaa se kaiken kestää.
Lupaan sulle sen.
Sun omakseni tänään saan.
Ei vertaistasi löydy päältä maan.
Sua päästä en ois milloinkaan.
Mä lupaan sen.
Sua vaidan en.
Elämältä kaiken sain.
Kirkkoon sinut vien, kun aamu koittaa.
Kaksin käymetien ja kellot soittaa.
Lupaan sulle sen.
Mä vaan tiedän, että se on jotain suulta.
Suurta rakkautta.
Ja se on totta.
Ja hyvä niin.