Näin alle siipien jäi kansakaamuksen,
vei matka maahan kondolien.
Kaivalla sen oli aurinko lämpöinen,
vaan rantakäärmeiden niin raskas luomisten,
kun silmän iskun tuntea sain,
pieni mun rinnassa tiupusoi varoittain.
Kuin kaukaa kuulin sen,
vain maassa jänkien tai päällä hangen polku on turvallinen,
potoinen.
Turtuu tikankin pää yrittää,
on turha muiden puita rommuttaa.
On kotikolo
lämpöisin ja ravioodin spagetin,
jättää voin edes kyyneltäkään.
En vuoksi niiden ajan tipauttaa,
kaipaa vaan katse takaan.
Ei ydän mies ratsuineen saa,
ei neidolle Suomen käy sii, ei käddää.
Kuin sormin koskettaa,
sain pidänny stikkaa,
soi valalaikka kaihoaniin.
Syyttynyt en minä seurassa vammusteen,
niin haehtui haaveet mun sujuburgissa,
kun hän yöhön haehtui ratsastain.
Näin idän aurinko nousi kuin naulaen.
Kuin kaukaa kuulin sen,
vain maassa jänkien tai päällä hangen polku on turvallinen,
potoinen.
Turtuu tikankin pää yrittää,
on turha muiden puita rommuttaa.
On kotikolo lämpöisin ja ravioodin spagetin,
jättää voin edes kyyneltäkään.
En vuoksi niiden ajan tipauttaa,
kaipaa vaan katse takaan.
Ei ydän mies ratsuineen saa,
ei neidolle Suomen käy sii, ei käddää.
Turtuu tikankin pää yrittää,
on turha muiden puita rommuttaa.
On kotikolo lämpöisin ja ravioodin spagetin,
jättää voin edes kyyneltäkään.
En vuoksi niiden ajan tipauttaa,
kaipaa vaan katse takaan.
Ei ydän mies ratsuineen saa,
ei neidolle Suomen käy sii, ei käddää.