Ken syntyin urlop sankar unelmain,
ei tautu lapseks laumain harmajain,
kun ylläjoukkoin sota huudot soi,
hän kivettyy, ei myötä mennä voi,
ei viihdä häntää varma voitontie,
loputon kaihoo kauemmaksi vie,
kuin outon orpoon täällä kulkee hän,
ten hoisat suureen, Jumal hämärän,
hän näyts näkee,
joita muut ei nää,
hän muille arvoitutseeks narits jää,
hän haa mun lailla katvehessä kuun,
yön tuulta vastaan samotaisteluun.
Kaskas lepiltä tuolla ouressaan,
surjon jihote taas nousee satuaan.
Riita riiksi ruusun kuolehen,
voimansa varisee kuin lehdet sen,
hän kesken teon myrskypauhaan vaan,
lail yksinäiseen laulaunelmaan,
kuin pilven varjo läikkä tumman veen,
hän soutaa tyyhyydestä tyyhyteen,
jäljetään rauheen tuen rantamaan,
syyskella stuvaen kaislan kohinaan.
Kaskas lepiltä tuolla ouressaan,
surjon jihote taas nousee satuaan.
Lämmin sidäminen herkkä herrasmies,
sancho panchado jihote de la mancha,
kukeltu haarniskaan ruosteiseen,
me kaikki taistellaan tuulimyllyin vastaan.
Kaskas lepiltä tuolla ouressaan,
surjon jihote taas nousee satuaan.
Kaskas lepiltä tuolla ouressaan,
surjon jihote taas nousee satuaan.
Kaskas lepiltä tuolla ouressaan,
surjon jihote taas nousee satuaan.