Aukaiset tie
suun sydämee.
Liian kauan olen avainta kääntänyt,
lukkoa vääntänyt,
itkuakin,
vaan en auki.
Sitä saa.
Nostathan mut suun veneeseen.
Liian pitkään olen firran vietävänä,
kuohun nieltävänä,
vanhunut uomaa.
En jaksa kauempaa.
Löydät hän tien mun sydämeen.
Liian paljon on luojani mutkia tieheni laittanut,
ehkä syystäkin kai ne vain täytyy suoristaa.
On joka päivä maanantai.
Ajan kulkua en mä huomaa.
Taitaa olla syyskuukai.
On liian pitkään valunut uomaa.
Ellet nosta pintaan ajaudun rantaan,
kaislikon varjoon mä jään.
Päivä vaihtuu iltaan,
pikkuhiljaa minä jään,
alle jään.
Ja aikaan ensi kevään minut kenties löydetään.
Kaukaiset tie
sun sydämeen.
Liian kauan olen avainta kääntänyt lukkoa,
vääntänyt itkuakin,
vaan en auki.
Mitäs saa?
