Me oltiin hiljaa,
sen verran hiljaa,
et vielä kuultiin
läpi aaltojen.
Jo valo karkaa, mukaan sanoutaan,
liian pehmeää,
liian pehmeää.
Säälit oo ja katos vaan,
ollaankin ennallaan.
Ja mitä vaan
me koskaan haluttaan, me tullaan saamaan.
Ja nostan hiljaa.
Kun kaikki mainen, murheet aine,
irti kiskotaan.
Jättää kahkevene,
niin kuin ei ollenkaan.
Josko me alkais hukuttuu,
vaan ollaankin uudestaan.
Vaan mitä yllä,
veren helman nähtiin,
kun sun piti koittaa.
Otta käsillä kiinni,
nyt ihan niin kuin,
jo kaikki nukuis.
Yhtä aikaa,
aurinko tuoleillaan.
Mä olin oo ja katos vaan, me ollaan ennallaan.
Palataanko maailmaan meidän uudestaan?
