Mä koitan näyttää siltä,
ettei mulla oliskaan hätää
silloin kun nähään.
Mä oon niin reipas nauran,
vaikken oikeesti tuntis mitään.
Niin me leikitään,
ettet muka huomais, kuinka mä itken.
Itken vaikkei kasvoilu kyneltäkään.
Kun mä näen sun katse, saasin huolen,
kuinka mä ees pystyisin selittämään.
Että pinnon alla on ääni ja se on hetken mua kutsunut.
Koitan uida mut tonne,
kuinka uneltoihin uppunut.
Anteeksi,
et mä oon näin surullinen.
Anteeksi.
Kerron sulle, kuinka helpottaa ja on tasaamuja,
joissa on toivoa.
Ollaan harjoiteltu vuosikaudet näitä rooleja.
Koitat uskoa,
mutta kyllä sä huomaat, kuinka mä murhun.
Pidät kiinni, ettei menis mihinkään.
Älä päästä irti tai mä huhtoudun
syvälle niin kylmään ja niin pimeään.
Sillä
pinnon alla on ääni ja se on hetken mua kutsunut.
Koitan uida mut tonne,
kuinka uneltoihin uppunut.
Anteeksi,
et mä oon näin surullinen.
Anteeksi.
Mä koitan uida, mä koitan,
mutta uneltoihin uppunut.