Muistan kun luin internetistä sen pysäyttävän faktan,
jota en vaan voinut olla tutkimatta.
Siinä sanottiin,
että jälkeen kuoleman on aikaa seitsemän minuuttia.
Kun sydän lakkaa lyömästä ja ihminenkin syömästä,
silloin silmien takana alkaa lyhyt elokuva,
jonka tarinaa kertoo sinusta,
minusta ja muistoista.
En tahtois ajatella sitä vielä,
mut kaurismäkeläinen tapa on mun tiellä.
Seitsemän minuuttia liian lyhyt hetki kertomaan,
kuinka törmättiin melankolisella pallolla.
Meidän sovittiin,
et lähteä ei saa ilman,
että toisen mukaan saa ottaa.
Mut toivon,
että kuunnellaan voi tyhjää meidän biisejä ja selittää kaiken,
vaikkei aina ollut easy.
Loppuratkaisukin tajuttiin,
et meillä oli aina kaikki siinä.
Juonit paljastukset malttamaton,
mieli tahtois kuulla,
oonko loppuun asti haaveileva, mutta suora.
Muutinko lontoseen itseäni etsimään,
tulinko takaisin,
koska tahdoin olla yhdessä.
Rakensinko onneni,
iin kuin aina uhosin,
ja samalla itseäni paljon tuhosin.
Mut ärki jättää pään,
kun filminauhalla sut nään,
mitä oikein teinkään,
et samaan aikaan sain elää.
En tahtois ajatella sitä vielä,
kun tragediaa suuren yleisön on vaikeen elää.
Seitsemän minuuttia liian lyhyt hetki kertomaan,
kuinka törmättiin melankolisella pallolla.
Ja mehän sovittiin,
et lähteä ei saan,
ilman että toisen mukaan saa ottaa.
Mut toivon,
että kuunnellaan voit yhä meidän biisejä,
ne selittää kaiken,
vaik ei aina ollut easyä.
Loppuratkain sukinta juttiin,
et meillä oli aina kaikki siinä,
mistä minä mitään tiedän,
mutta opin sen,
et kaikki rakkaus,
jota väärin osoitteisiin lähetin,
tulee takaisin.
Luodossa ihmisen, jonka kanssa tiesin sen,
alusta lähtien.
Seitsemän minuuttia liian lyhyt hetki kertomaan,
kuinka törmättiin melankolisella pallolla.
Ja mehän sovittiin,
et lähteä ei saa,
ilman että toisen mukaan saa ottaa.
Anteeksi,
että kuunnellaan voi yhä meidän biisejä,
ne selittää kaiken,
vaik ei aina ollut easyä.
Loppuratkain sukinta juttiin,
et meillä oli aina kaikki siinä.
Seitsemän minuuttia,
oli jo myöräistä taju,
et meillä oli aina kaikki siinä.